PUOLUE RY

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VALTIO-OPIN AINEJÄRJESTÖ

THE STUDENT ASSOCIATION FOR POLITICAL SCIENCE IN THE UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ







TULEVAT TAPAHTUMAT

PUOLUE EI KAADU KOSKAAN!

Puolue ry on Jyväskylän yliopiston politiikan tutkimuksen opiskelijoiden ainejärjestö. Yhdistyksen tehtävänä on toimia opiskelijoiden edunvalvojana ja aktivoijana. Eniten yhdistyksen toiminta näkyy kuitenkin tapahtumien järjestämisessä: tarjoamme jäsenillemme muun muassa  illanviettoja, liikuntavuoroja ja kulttuuritoimintaa.  Tavoitteenamme on pitää kiinni jyväskyläläisen politiikan tutkimuksen ainutlaatuisuudesta ja laadusta. 


Nimestään huolimatta Puolue ry ei tunnusta eikä edusta mitään poliittista puoluetta. Kaikki Puolue ry:n jäsenet ovat tasapuolisesti tervetulleita mukaan Puolueen tapahtumiin, toimintaan, kokouksiin ja kokouksissa tapahtuvaan äänestykseen, oli oma henkilökohtainen poliittinen puoluekanta mikä tahansa. 

TOIMINNASSA MUKANA: