Vuosijuhlaetiketti



Ah, legendaariset vuosijuhlat. Nuo ainejärjestön tapahtumista arvokkaimmat. On kerrankin lupa pikkuisen hienostella, nauttia kauniisti aseteltua illallista, puhua jostain muusta kuin opiskelusta ja mikä tärkeintä, juhlistaa rakkaan ainejärjestön ikävuosien vierimistä mitä sopivimmassa seurassa!


Ensimmäiset vuosijuhlat ovat aina jännityksen paikka; millaista vaatetta on sopiva pukea päälle, täytyykö osata tanssiaskelia, pätevätkö sitsisäännöt ja entä ne kymmenet erikokoiset haarukat ja veitset. Mitä useammat vujut käy läpi, sitä varmemmaksi vujukonkariksi muovautuu. Eikä hätä ole tämännäköinen ensikertalaisellekaan, vuosijuhlissa päällimmäisenä tarkoituksena on viihtyä ja viettää mukava ilta. Ei siis huolta, vaikka etiketti unohtuisi heti juhlapaikan ovella, ja neuvoa saa aina kysyä myös paikan päällä.

Katsotaanpas nyt kuitenkin, mitä kaikkea vuosijuhlaetiketti noin suurpiirteissään pitää sisällään. Perinteisesti JYY:tä pyydetään järjestämään syssymmällä vujuetikettikoulutus, mutta nämä neuvot olkoon apunasi, vaikka et koulutukseen eksyisikään. Elämä on sillä tavalla hektistä välillä.

Aloitetaan pukeutumisella. Muista kuitenkin, että opiskelijoitahan tässä kaikki ollaan, joten budjettia ei missään nimessä tarvitse räjäyttää yhtä iltaa varten.


PUKEUTUMINEN

Vuosijuhlat ja Puolue ry:n vuosijuhlat ovat vielä sen verran perinteinen tapahtuma, että naisten pukukoodi määräytyy miesten pukukoodin mukaan. Hyvänä muistisääntönä lienee, että pukukoodi on aina muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tumma puku. Tämä juontuu siitä, että vuosijuhlat järjestetään yleensä illalla kello kuuden maissa, jolloin on yleisen etiketin mukaista pukeutua tummaan. Myös frakki on sallittu. Ajoittain vuosijuhlat saatetaan järjestää rennompaa juhlaa tavoitellen ja tällöin on pukukoodina yleensä cocktail tai muutoin juhlava pukeutuminen.

Tumma puku tarkoittaa mustaa tai syvän tummansinistä puvuntakkia ja sävyyn sopivia housuja. Myös tummanharmaa lasketaan nykypäivänä tummaksi puvuksi. Alle valitaan valkoinen kauluspaita, hillitty yksivärinen solmio (juhlavin solmion väri on helmenharmaa) ja tummat juhlavat nauhakengät. Jos haluat, voit lisätä asuun juhlavuutta samaa materiaalia olevalla liivillä. Musta solmio kuuluu pääasiassa hautajaisiin, mutta vuosijuhlissa se ei ole kovin paha etikettivirhe. Puvun takin tulee olla kuvioton, tämä poissulkee liituraitapuvutkin. Mikäli valitset frakin, kuuluvat asuusi musta hännystakki, silkkisivunauhalliset housut, valkea liivi, rintamuksesta kovitettu pystykauluksinen paita, valkoinen solmuke, mustat sukat ja kiiltonahkakengät. Lisää mukaan vielä valkoinen taskuliina, jos haluat. Frakin kanssa ei ole sopivaa käyttää rannekelloa, vaan tällöin valitaan taskukello.

Tummaan pukukoodiin kuuluu juhlavasta materiaalista valmistettu iltapuku tai täyspitkä iltapuku (eli maahan asti ulottuva, jolloin vain kengänkärjet näkyvät). Asun avoimuudessa on hyvä muista juhlan arvokkuus. Olkapäiden peittäminen ei ole kuitenkaan pakollista. Asusteet ovat vapaasti valittavissa. Iltapuvun kanssa sopii esimerkiksi pieni kirjekuorilaukku ja näyttävät korvakorut. Kenkien kärkien tulee olla umpinaiset. Mikäli valitset hansikkaat, niiden tulee yltää kyynärpäiden yli ja sormukset puetaan hansikkaiden alle, rannekorut päälle. Alkumaljan voi kohottaa hansikkailla, mutta ne on sopivaa riisua ruokailun ajaksi. Iltalaukkua ei lasketa missään vaiheessa pöydälle, vaan aina syliin tai tuolille selän ja selkänojan väliin. Pitkät tai vähintään olkapäille ulottuvat hiukset tulee kiinnittää ylös. Tai vähintään puolet niistä.

Mikäli pukukoodiksi ilmoitetaan cocktail tai juhlava pukeutuminen, voi odottaa, että juhlan on tarkoitus olla rennompi tapahtuma. Arvokkuus kuitenkin säilyttäen. Tällöin riittää siisti irtotakki ja siisti alaosa. Valkoinen kaulupaita ja juhlava solmio. Naisilla vastaava on esimerkiksi juhlava housupuku tai täyspitkää juhlamekkoa lyhyempi cocktail-mekko, myös hame + yläosa -yhdistelmä käy loistavasti. Aikana, jolloin töihin oli tapana pukeutua pukuun, cocktail-puku tarkoitti oman vaatekaapin työpuvuista sitä siisteintä. Mutta nykyään riittänee, että "näytät siltä, että olisit juhliin menossa". Asusteet ovat vapaavalintaisia. Mikäli noudatat yhden puvun taktiikkaa hyvänä muistisääntönä cocktai-tilaisuutta ajatellen on, että asusta alapäin. Tumman puvun kanssa sopii tällöin värillinen kauluspaita ja solmio tai astetta arkisempi pikkulaukku.

Akateemiset kunniamerkit kiinnitetään vasempaan rintamukseen. Tällöin ei käytetä taskuliinaa. Ainejärjestönauha taas taitellaan ruusukkeeksi iltapuvun kanssa käytettäväksi tai asetellaan viistosti oikealta olkapäältä alas vasemmalle puvuntakin sisään tumman puvun kanssa käytettäväksi. Nauhan tulee kulkea liivin alla ja solmion päällä. Ruusukkeen taitteluun löytyy ohje esimerkiksi JYY:n verkkosivuilta.

Ja näin, nyt on saatu vaatteet päälle. Mutta entäs se käyttäytyminen.


KÄYTTÄYTYMINEN

Ystävällisyys ja maltillisuus ovat vuosijuhlilla avainasemassa. Ovien availu ja avecin saattaminen pöytään eivät ole siispä lainkaan ylimitoitettua. Tässä tapahtumassa akateemista varttia ei tunneta, vaan vuosijuhlille saavutaan ajoissa. Jos myöhästyt, saavu huomaamattomasti omalle paikallesi häiritsemättä juhlan kulkua. Pöytiin saavutaan plaseerauskartan avulla, mikä on aseteltu juhlapaikalle. Pöytään saapuessa on kohteliasta esittäytyä muulle pöytäseurueelle. Pöydän ääreen saa istua vasta kun illan juontaja on antanut luvan. Muista hiljentää puhelimesi. Puheiden ja muun ohjelman aikana on suotavaa noudattaa hiljaisuutta ja keskeyttää ruokailu. Suosionosoitukset osoitetaan taputtamalla, ei hakkaamalla pöytää, kuten sitseillä. Puheiden aikana ei ole myöskään sopivaa liikkua salissa, vaan kunnioitetaan tilaisuutta. Myös ylimääräistä keskustelua on hyvä välttää ohjelman aikana.

Omat juomat on syytä jättää kotiin, sillä useimmiten juhlapaikalla on järjestetty juomatarjoilu ja baari palvelee tauoilla lisäjuomien tarvitsijoita. Juhlassa on mahdollisesti mukana yhteislaulantaa ja laulutoiveet on hyvä ajoittaa tauoille, mutta jos tarve on pakottava, niin lasia kilistämällä voit pyytää itsellesi puheenvuoron. Valittavissa olevat laulut löytyvät ohjelmalehtisestä. Laulujen jälkeiset skoolaukset tapahtuvat sitseiltä tutun järjestyksen mukaan. Joskus voi käydä niinkin hauskasti, että luvassa on tanssia. Tällöin voi halutessaan piipahtaa tanssilattialla esiintyjän määrittäessä rytmin. Rauhallisiin sointuihin sopii mainiosti pyörähtelevä valssi ja hieman menevämpää voi tanssia omilla hiotuilla tai hiomattomilla muuveilla. Muista tässäkin arvokkuus. Pakko ei ole kuitenkaan tanssia, voit hyödyntää ajan vaikka rentoon jutusteluun.

Noniin, pääsimme sisälle asti, mutta edessä siintääkin jo seuraava koitos. Ruokailu onkin sitten ihan oma lukunsa.


RUOKAILU

Aivan aluksi juhlaväelle jaetaan alkumaljat. Lasia pidetään kiinni sen jalasta, jotta juoma ei jäähdy. Maljan kohotus tapahtuu juontajan johdolla ja malja on hyvä saada tyhjäksi ennen ensimmäistä ruokalajia. Kerralla ei kuitenkaan tarvitse kulauttaa, vaan nautiskele rauhassa. Pöydän ääreen istuminen tapahtuu juontajan kehotuksesta. Useimmiten ateriat tarjoillaan pöytiin, mutta joskus myös buffet on vaihtoehto. Mikäli ruoka tarjoillaan pöytään, on hyvän tavan mukaista antaa henkilökunnan tehdä työnsä rauhassa ja odottaa, siirtelemättä pöydällä olevia astioita pois tieltä. Henkilökunta on osaavaa väkeä ja tietää kyllä millä tavoin lautanen mahtuu pöydälle. Yleensä tarjoilu tapahtuu vasemmalta puolelta ja lautanen viedään pois oikealta puolelta. Mikäli taas kyseessä on buffet, edetään rauhassa pöytäseurueittain hakemaan ruokaa ja suoriudutaan joutuisasti takaisin omalle paikalle. Hätiköidä ei kuitenkaan tarvitse, muista arvokkuus.

Ennen kylmän ruoan aloittamista, on odotettava, että koko pöytäseurue on saanut aterian eteensä. Lämpimän ruoan taas voi aloittaa, kun lähimmät vierustoverit ovat saaneet annoksensa, sillä ne tuppaavat jäähtymään melko nopeasti. Illallinen sisältää yleensä kolme ruokalajia, jotka nautitaan iloisessa juhlamielessä pöytäseuruetta kunnioittaen. Ruokailu aloitetaan uloimmista aterimista. Lusikat sijoitetaan yleensä lautasen yläpuolelle, haarukat vasemmalle ja veitset oikealle. Juhlassa on sopivaa syödä sekä veistä että haarukkaa hyödyntäen. Pilko ateria tarpeeksi pieniksi suupaloiksi, jotta saat nostettua ne vaivatta haarukalla. Tämä helpottaa myös ruokailun aikaista jutustelua, sillä pienemmät palat on helpompi syödä nopeasti, jotta pystyt osallistumaan keskusteluun. Syö suu tyhjäksi ennen kuin juot. Isoin lasi on punaviinille ja hieman pienempi valkoviinille. Matala lasi taas on tarkoitettu vedelle. Mikäli aterialle ei ole määrätty valmiiksi viiniä, henkilökunta kysyy sinulta ennen kaatoa, kumpaa viiniä otat mieluummin. Jälkiruoan kanssa useimmiten tarjoillaan kahvia ja avec eli snapsi tai konjakki. Tämän jälkkärikonjakin kohdalla pidot ovat varmasti parantuneet ja juhlakansa alkaa sovittelemaan päähänsä perinteikkäitä konjakkikorvia! Konjakkikorvat ovat erittäin suotava ele jälkkärikonjakin kaveriksi, ja niihin löytyy ohjeita netin puolelta.

Konjakkikorvat tarkoittavatkin sitä, että on aika vaihtaa vapaalle! Juhlapaikalta siirrytään joko virallisille tai epävirallisille jatkoille, jatkamaan juhlan aikana saavutettua fiilistä. Jatkojen sijainti ilmoitetaan yleensä jossain kohtaa iltaa tai mahdollisesti jo kutsussa, vinkkinä, että kohteena useimmiten on Jyväskylän yöelämä. Tässä kohtaa etiketti on yleensä unohtunut ja tunnelma katossa.


Mutta ei suinkaan unohdeta jo klassikon asemaan sijoittunutta kysymystä: NÄR BÖRJAR SILLIS???


SILLIAAMIAINEN

Vuosijuhliin kuuluu tärkeänä elementtinä sillis eli akateeminen silliaamiainen. Aamiaisella parannellaan olotilaa ja muistellaan eilisiä juhlia. Kehityksen kehittyessä kuitenkin itse sillit ovat jääneet aamiaiselta pois, eikä ajankohtakaan enää erityisen aamuinen ole. Sillis järjestetään useimmiten päivän tai iltapäivän puolella, kun kaikkensa antaneet juhlijat jaksavat raahautua paikalle. Sillikselle on suositeltavaa pukea se hieman rennompi opiskelijan univormu eli haalarit. Myös omaa juotavaa ja evästä saa ottaa mukaan, jos kaipaa appelsiinimehua vahvempaa tasoittavaa. Silliksellä on tarjolla purtavaa ja sillis yleensä kuuluukin vujulipun hintaan. Sillikselle ovat tervetulleita kaikki vuosijuhlille osallistuneet.



Noin. Tämän pitkän ohjeistuksen loppuun voinemme todeta, että ajat muuttuvat ja kehitys kehittyy, ja kehitys saa näkyä myös vujuilla. Pukeudu siihen asuun, mikä tuntuu mukavimmalta ja älä huolestu, jos syötkin pääruoan vahingossa vääränkokoisella haarukalla. Etiketti on tarkoitettu avuksi, ei lamauttavaksi säännöstöksi. Kunhan et tuhri vaatteitasi liikaa kontatessasi pöydän alla, muistat ainakin suurimmaksi osaksi juoda omasta lasistasi ja muistat lahjoittaa juomatta jääneet juomingit järjestäjille, pääset jo pitkälle.


Nyt on juhlan paikka ja hauskanpito sallittu!


Teksti: verkkosivuvastaava vm. 2022

Kannen kuva: Christian Kiviranta